 |
| SUERTE *uusi! |
Tämä pikkuinen pappa pelastettiin Torreviejan kunnalliselta tarhalta. Suerte oli todella pahassa kunnossa tullessaan ensisuojaan. Se haisi todella pahalle ja sen turkki oli niin takussa, ettei se pystynyt kunnolla liikkumaan. Suerte on lähes hampaaton ja on sokea kaihin vuoksi.
Lääkäri arvioi Suerten olevan ainakin kymmenen vuotias. Testeissä ilmeni myös että Suertella on sydänmato, johon on nyt lääkitys. Papparaisella ei ole juurikaan lihaksia ja liikkuminen on jäykkää.
Kuvia >> |
|
Kummit |
|
Nina |
Annika |
Katja |
Ulla Riitta |
|
| |
|
|
 |
| KORA |
Pikkuruinen, heiveröinen n. vuoden vanha Kora odotti omaa kotia yli vuoden Asokan tarhalla kunnes päätimme etsiä sille kotihoitopaikan Suomesta. Mukava hoitokoti löytyi ja nyt Kora saa nauttia kodin lämmöstä ja pehmeästä vuoteesta. Kora sairastaa Leishmaniaa, mutta jostain syystä se ei saanut asiaankuuluvaa hoitoa tarhalla. Nyt Koralle aloitetaan loppuiän kestävä lääkehoito, jotta taudin kulkua saadaan jarrutettua.
Kuvia >> |
|
|
| |
|
|

|
| SANCHEZ |
Pieni Sanchez pelastettiin pahamaineisesta yksityisestä Cereco-nimisestä paikasta. Sanchez oli laitettu häkkiin kuuden ison koiran kanssa. Onneksi Asokan väki sattui paikalle juuri sinä päivänä. Pienen koiran elämä olisi ollut ohi vuorokauden sisällä. Saimme tiedon pienestä chihu-mixistä jolle pitäisi etsiä koti. Lue lisää ja katso kuvia >> |
|
Kummit |
|
Seija |
Nora |
Anniina ja Henry |
Hannu ja Kristiina |
|
| |
|
|
|
| Luisito on iso n. 2-3 vuotias iso ja kiltti koira, joka on menettänyt toisen silmänsä. Luisito oli Asokan tarhalle tullessaan hyvin arka, eikä se halua vieläkään pitkäksi aikaa poistua omasta huoneestaan. Luisitolle olisi löytynyt koti Suomesta mutta Luisito meni täydelliseen paniikkiin kun sitä yritettiin laittaa lentoboxiin. Tarhan väki on sitä mieltä, ettei Luisito ainakaan vielä, jos koskaan, ole valmis lähtemään sille jo tutuksi tulleesta ympäristöstä. Luisitolla on todettu Leishmania, mutta se on saatu hoidettua lääkityksellä. |
|
|
| |
|
|
 |
Bernie löytyi n. puoli vuotta sitten todella huonossa kunnossa ja se vietiin APAH:n tarhalle. Bernie oli erittäin laiha ja pelokas tullessaan tarhalle. Edelleenkään se ei suostu lähtemään lenkille, se pitää kantaa tarhan ulkopuolelle ja houkutella liikkumaan. Autot ja miehet saavat sen paniikkiin, ja se pyrkii tarhalle takaisin turvaan. Bernie oli yhden päivän poissa tarhalta; oli autossa kauniisti, meni pitkäkseen penkille, ja sisällä talossa se oli rentouneen oloinen. Bernie on herkkä koira, ja toivoisimme että se löytäisi rauhallisen ja ymmärtäväisen kodin. Bernie on suloinen poika!!!
Bernie saanut pysyvän kodin 4.2!!!!! Emme enää kerää Bernielle kummimaksuja! Kiitos kaikille jotka tukivat Bernietä! |
|
Kummit |
Johanna |
Jenni G |
Jenni P |
|
|
|
| Kuvia!! |
Kuvia Suomesta! |
|
| |
|
|
 |
| Kuvia!! |
| Uusia kuulumisia 13.1.2008 >> |
| Uusia kuulumisia 3.1.2008 >> |
| Uusia kuulumisia!! (11.11) >> |
| TITAN SAIRASTAA (4.2) >> |
|
| TITAN *päivitetty 7.2.2008 |
| Titan on suurikokoinen ja kiltti uroskoira, iältään n. 2-3 vuotias. Kun tulimme huhtikuussa Apahin tarhalle, Titan ei ollut päässyt kertaakaan tänä vuonna kävelylle, koska kukaan ei ollut uskaltanut ottaa sitä remmiin Titanin valtavien voimien takia. Olemme järjestäneet niin, että Titan pääsee kävelemään päivittäin, se odottaa lenkkiä niin kovasti, että kun kuulee automme ääneen, se usein kiipeää aitojen yli. Titanilla on vaikea ihosairaus jonka on aiheuttanut sienibakteeri ja punkit. Sitä on lääkitty jo useamman kuukauden ajan ja iho näyttää jo hieman paremmalta. Titan on muuttanut 15.8 koirien turvakotiin asumaan! |
|
Marja-Leena |
|
Hannele |
|
Mia |
|
Johanna |
|
Taru |
|
Päivi ja Anders |
|
|
| |
|
|
|
| Randy on isokokoinen n. 12-vuotias paimenkoira-mix. Sitä oli lyöty päähän useita kertoja ja se oli jätetty kadulle lojumaan siinä uskossa, että se oli kuollut. Randy asuu APAH:ssa mutta kaipaa kovasti kotiin hyville eläkepäiville, mutta sen adoptointi on hyvin epätodennäköistä. |
| RANDY sai pysyvän kodin englantilaisen pariskunnan luota 1.1.2008!! Randy oli heillä kotihoidossa, ja pariskunta ihastui Randyyn eikä halua luopua siitä. Emme enää kerää Randylle kummimaksuja! Kiitos kaikille jotka tukivat Randya! |
|
Mia |
|
Minna |
|
Carla |
|
Kaisa |
|
Leena |
|
Alexa |
|
|
| |
|
|